Janakkalalaisia kannanottoja

HOITOTAHDON SELVITYS PAKOLLISEKSI

Valtakunnassa on kipinöinyt vanhustenhoidon puolella, eikä syyttä. Törkeiden rahastusten, puhtaassa ahneudessa aiheutettujen heitteillejättöjen sekä kiihkeän vaalikeskustelun melskeissä on painokkaasti syytä muistuttaa, että kuntapäättäjien tulee laittaa myös vähemmän kuohuttavia asioita kuntoon. Ei riitä, että vanhustenhoidosta kannetaan huolta vain muutamat kuukaudet neljän vuoden välein.

Joskus ihmisen elämä on niin julmaa, että hän ei enää itse kykene omasta hoidostaan päättämään. Tilanne tyypillisesti muodostuu tällaiseksi esimerkiksi vanhusten etenevissä muistisairauksissa. ”Järjissään ollut” potilas saattaa nopeastikin romahtaa sekavaksi tai oleellisesti taantua kognitiivisilta kyvyiltään. Silloin hoitotahto olisi hyvä tietää.

Hoitotahto Valviran määrittelemänä on ”henkilön tahdon ilmaisu hänen hoidostaan siltä varalta, ettei hän pysty osallistumaan hoitoratkaisuihin tajuttomuuden, vanhuuden heikkouden tai muun vastaavan syyn vuoksi”.

Hoitotahdon puutteen vuoksi voi syntyä tilanteita, joissa viranhaltijat joutuvat ”turhaan” pähkäilemään oikeuskysymyksiä, jotka oikeastaan eivät heille kuuluisi. Väljähkösti muotoiltujen lakipykälien tulkintatyö ei käy kateeksi. Vaikkapa potilaslaissa mainittu ”henkilökohtaisen edun mukainen hoito” on täysin yksilöllistä ja siten varsin tulkinnanvarainen.

Lobbauksilta ei voine kukaan välttyä, eivätkä omaisetkaan aina samaa mieltä päätöksistä ole. Erilaisia intressejä on muun muassa siitä, missä hoitopalveluja annetaan. Oli niin tai näin, mielestäni kysymys lähtökohtaisesti on kuitenkin etiikasta. Kysymys on potilaan kunnioittamisesta, ja annetaanko hänelle oikeus tehdä päätöksiä omasta hoidostaan, silloin kun hän on ollut päätöksiin kykenevä. Myös lääkärien henkinen taakka ristiriitaista painetta aiheuttavista vaikeista hoitopäätöksistä ”helpottuisi”.

Hoivayksiköissä potilaille nimetään omahoitaja. Omahoitaja olisi luontaisin henkilö huolehtimaan hoitotahdon olemassaolosta. Tosin laitoksiin tullessa potilaat ovat monesti jo niin huonossa kunnossa, että hoitotahdon penääminen saattaa olla peräti myöhäistä. Mikään ei estä sekä kotihoidossa että hoitohenkilökunnan vastaanotoilla asian ottamista puheeksi tarkoituksenmukaisessa vaiheessa. Hoitohenkilökunta varmasti tietää ja tunnistaa tarpeen parhaiten.

Kuntien olisi syytä varmistaa jokaisen iäkkään hoivapalvelujen piirissä olevan kuntalaisensa hoitotahto. Aion itse tehdä valtuustoaloitteen aiheesta. Suosittelen lämpimästi samaa muillakin paikkakunnilla.

Samuli Vesioja

kunnanvaltuutettu (ps.)

Janakkala

**********

 

 

LAPSEN PITÄÄ SAADA OLLA LAPSI

Varhaiskasvatuksessa ollaan mielestäni menossa väärään suuntaan. Vaikuttaa siltä, että pedagogisten suunnitelmien tekijöiltä on paikka paikoin unohtumassa maalaisjärki teorioita soveltaessaan. Tämä näkyy erityisesti, kun lasten kanssa tulee ongelmatilanteita.

Lapset ovat lapsia. Lapsi ei ole pieni aikuinen, jonka kognitiiviset kyvyt aina riittäisivät varhaiskasvatuksen ammattilaisten tavoittelemien ratkaisumallien ymmärtämiseen. Pelkästään sen, että ihmisen aivot kehittyvät n. 25-vuotiaaksi asti, luulisi asettavan esteitä lasten (sekä jopa nuorten aikuisten) kyvylle asettua eri rooleihin ongelmatilanteissa.

Oman kokemukseni mukaan lasten käyttäytyminen on viime vuosina ratkaisevasti muuttunut. Enää ei samalla tavalla kunnioiteta vaikkapa aikuisia, toisia lapsia tai omaisuutta. ”Minä! Minä! Heti, mulle, nyt” –ideologia on vallannut lisää pieniä päitä.

Lapset eivät mielestäni tarpeeksi opi esimerkiksi kärsivällisyyttä tai pettymysten käsittelyä. Päinvastoin, pettymyksiä siloitellaan neuvottelemalla ja kyselemällä, mitä lapsi kenties itse haluaisi. Minusta ihmiseksi kasvamiseen kuuluu myös erilaisten epämiellyttävien tunteiden käsittelyä ja tarvittaessa aikuisten asettamat tiukatkin rajat, ilman neuvotteluvaraa. On vain kaunis ajatus, että kaikki lapset, kaikissa olosuhteissa, itse osaisivat asettaa itselleen rajoja. Todellisuus tapaa erota ideaalitilanteesta. Lisäksi väitän, että pettymykset elämässä tulevat olemaan lapselle sitä kovempia mitä myöhemmin sellaisia kohtaa.

Jo kolmi- nelivuotiaita lapsia asetetaan itse ratkaisemaan syntyneitä kiistoja. Voidaanko olettaa, että lähes taaperoikäiset lapset löytävät aikuisten maailman näkövinkkelin järkevät ja tunnevaikutuksiltaan parhaimmat ratkaisut? Ei voida.

Vanhemmat ovat osasyyllisiä. Epäilemättä jokainen vanhempi haluaa lapselleen siloitellun tien kohti menestystä. ”Vikaa” ei omissa lapsissa haluta nähdä. Ihmisen psykologinen kehitys kulkee kuitenkin tiettyä kehitysvaiheiden polkua, jota ei käytännössä voi oikoa. Kaikki tiedämme seurauksia, jos lapset ovat joutuneet ottamaan vastuuta asioista liian nuorina. ”Vika” ei luultavimmin olekaan muuta kuin asiaankuuluva kehitysvaihe.

Paras olisi antaa lasten kasvaa lapsina. Hoidetaan me vanhemmat oma roolimme omien lastemme varsinaisina kasvattajina itse eikä työnnetä vastuuta lastentarhanopettajille tai koulujen opettajille pedagogisine suunnitelmineen. Opettaminen on käsittääkseni eri asia kuin kasvattaminen.

Satu Huhtala (ps.)

**********

 

KÖYHÄT SYVEMPÄÄN KYYKKYYN

Eduskuntapuolueet (perussuomalaisia lukuun ottamatta) sopivat kolmentoista kohdan ilmastopolitiikan tavoitelistan. Kahdeksan kohtaa määrittelee Suomen omia tavoitteita, jotka ovat jopa tiukempia kuin maailman ilmastopoliisiksi pyrkivän EU:n linjaukset. Miksi?

Suomen täytyy, tulevana EU:n puheenjohtajamaana, näyttää esimerkkiä! Epämääräiset sanamuodot ”lisäämme”, ”tehostamme” ja ”edistämme” vilisevät. Konkreettiset toimet (ja hintalappu?) taputellaan tulevissa hallitusneuvotteluissa. Kätevää, jotta äänestäjät eivät ennen eduskuntavaaleja murehtisi rooliaan verokidutuksessa. Väitän, että ilmastohysteria tulee olemaan historiamme kallein mutta hyödyttömin itse-ehostusleikki.

Suomalaisia on IPCC:n lokakuisen raportin jälkeen demonisoitu ilmastoitseinhoon narratiivilla, jossa olemme ilmastotarinan Lucifer. Hiilipäästömme on nollattava, viis kustannuksista. Maailmantuskailijat komppaavat. Suomalaisten elintason alentaminen ilmoitetaan hallintoalamaisille itsestäänselvyytenä. Kohistaan Suomen laskennallisista hiilipäästöistä per capita. Sivuosaan jää, että globaali hiilijalanjälki koostuu maailman kaikkien ihmisten yhteisistä hiilipäästötonneista, joista Suomen osuus on 1,5 promillea. Emme saisi hyödyntää edes uusiutuvaa turvetta, vaikka naapurimmekin surutta myyvät fossiilisia polttoaineita.

No, tulevilla hurjilla ”ilmastoveroilla” saanee ylipaisunut julkinen sektori jatkoaikaa ökyillä, velkarahan kallistumisesta riippumatta. Suurinta osaa nykypoliitikkoja meno ei haitanne, jäähän enemmän hyvesignaloitua verorahaa myös poliittisesti sopivimpien nimityksiin. Sotea kuolaavat kehäraakitkin löysivät vihdoin maksajat ”säästöilleen”.

Maamme köyhille tilanne eskaloituu katastrofiksi. Suunnitellut inframuutokset ja energian hinnannousu nostaisivat asumis-, liikkumis- ja ruokamenoja jokaisen arjessa, kaikissa kunnissa. Köyhät ajetaan syvempään kyykkyyn. VirtuaaliKela ei sääli, kuten tiedetään. Vaikkapa jo kuntakohtaiset hyväksyttävät asumisen kulut eriarvoistavat kansalaisia rajusti. Ei kai kukaan oleta, että ”ilmastoverotulot” kohdennetaan heikompiosaisille? Työläisköyhyys etenee muutenkin kuin teollisuuden alasajossa.

Horisontissa on Suomen palautuminen kituvaksi feodaaliläänitykseksi Brysselille. Itseään inhoamaan ehdollistutettu köyhä saattaisikin taipua muuttamaan takaisin esi-isiensä ikkunattomaan maakuoppaan ”luksusveroja” pakoon, järsimään ylivuotisia nahistuneita nauriita, ylpeänä pienestä hiilijalanjäljestään. Stopin luulisi löytyvän viimeistään silloin, kun toisaalla maaemon povella nähdään edelleen tavoiteltavan parempaa elintasoa. Kas, ja maailman väkilukukin lisääntyy kuukausittain enemmän kuin koko Suomen väestömäärä. Eli suomalaisten totaalisen häviämisen merkitys ilmastomielessä olisi kuukausi, pari.

Suomen kansalla, kärkipoliitikkojen haluista riippumatta, ei ole varaa leikkiä ilmastojeesusta. Miksi taloudellisen tuhon politiikkaa seuraavasta köyhyyden lisääntymisestä ei keskustella? Onkohan taloudellinen itsemurha järkevää merkityksettömän 1,5 promillen osuuden tähden?

Samuli Vesioja

kunnanvaltuutettu (ps.)

**********

 

 

 

JANAKKALA ON TEKEMÄSSÄ HISTORIALLISIA INVESTOINTEJA

 

Janakkalan kunta on tekemässä taloudellisesti historiansa merkittävimpiä investointeja mm. koulukeskuksiin. Sisäilmaongelmat koulurakennuksissa ovat eräs painava syy investointien tarpeellisuuteen.

Eri keskusteluissa esille on tullut jopa kriisikuntastatusmahdollisuus Janakkalalle. Maalaisjärjelle on harvinaisen epäymmärrettävää, miksi kriisikuntastatus toisinaan kannattaa välttää esimerkiksi investoimalla pakollisiin kohteisiin muutamien vuosien jaksolla enemmän rahaa rakentamalla kohteet vaikkapa osissa, pidemmällä aikavälillä. Kirjanpidollinen kikkailu tulee nimittäin tosiasiallisesti veronmaksajille kalliimmaksi rakennuskustannusten ja muiden mahdollisten kulujen kohotessa.

Yksi kriteeri kriisikunnalle on lainakannan ylittyminen yli 50 % maan keskiarvosta. Jos riittävän monet kunnat ovat pahasti ylivelkaantuneet, oman kunnan ylivelkaantuminen ei niin paljon kirstunvartijoita sidokaan. Outoa on, että kriteereissä on osittaista vertailua toisten kuntien ongelmien syvyyteen pelkästään oman kunnan ongelmien laadun sijasta. Ylivelkaantunutta asuntovelallistakaan ei helpota se, että naapurilla velkaa on vielä enemmän.

 

Janakkalan Perussuomalaiset ry

**********

 

MONIKULTTUURISUUSOHJELMAN SISÄLTÖ ON VALINTA JANAKKALASSAKIN

 

Janakkalan kunnanhallitus 3.9. siunasi yksimielisesti Janakkalan vuoden 2018 monikulttuurisuusohjelman. Ohjelma herättää runsaasti kysymyksiä. Esitämme niistä muutaman.

Päätösehdotuksen esittelytekstissä ”korostetaan, että maahanmuuttotyö ei ole minkään yksittäisen viranomaisen vastuulla”. Kommentti on käsittämätön. Onko kunnilla useitakin palveluja, joista viranhaltijoiden ei tarvitse pelätä vastuun perään huhuilua?

Tosin maahanmuuttotyön oleellisin tarkoitus, kotoutuminen, on itse ohjelmassa yhtä löperösti paketoitu. Netistä löytyvää itsereflektioperiaatteella toimivaa ”kotomittaria” kummempaa vaikutusarviointia ei mainita. Onko julkisyhteisöllisessä toiminnassa nykypäivänä korrektia operoida tyyliin ”rahaa kuluu, joten kotoutuminen on kunnassamme mahtavalla tasolla”? Toimenpiteiden toteutumista kyllä seurataan, mutta miten on sen varsinaisen kotoutumisen kanssa? Eri lait vieläpä antavat kotoutujalle melko vahvan selkänojan olemaan käytännössä välittämättä omasta kotoutumisestaan pätkääkään, jos häntä ei kiinnosta.

Perustuslaissa lukee, että ”kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava lakia”. Tämä on yksiselitteistä. Lakipykälien suosta on vastuuviranhaltijat kaivettavissa myös Janakkalaan, vaikka neljässä kokouksessa (petula, sivi x 2, KH) asiaan ei kiinnitetty huomiota.

Monikulttuurisuusohjelmassa on kymmeniä toimenpiteitä, esim. varhaiskasvatuksen henkilöstön monikulttuurisuusosaamisen vahvistamisesta monikulttuuriseen ryhmätoimintaan ja tulkin käytön koulutuksesta henkilökunnalle ym. Vähääkään ei yllätä se, että juuri SPR:n Janakkalan osasto toivoo ”monikulttuurisen työn koulutusta vapaaehtoisille ja myös taloudellista tukea monikulttuuriseen toimintaan”. Onko selvä bisnes hyväntekeväisyydellä kunnan arvojen mukaista? Vapaaehtoistyö on kannatettavaa, ja kunnia kolmannelle sektorille, mutta rahan pyytäminen siitä on eettisesti arveluttavaa. Sitä paitsi SPR:llä, jos jollakin, luulisi jo johdon palkkojen perusteella olevan millä mällätä.

Ohjelmassa esitetään erilaisia (laeissa mainittuja) velvollisuuksia. Vaaditaan erilaisuutta huomioonottavaa palveluosaamista sekä ilmoitetaan olevan velvollisuus kehittää ja seurata palveluita, että ne soveltuvat ulkomaalaisille. Mielestämme tulisi korostaa, että laissa mainitaan myös erittäin tulkinnanvarainen ”kuin tarve edellyttää”. Moni muukin ”monikulttuurisuuteen” liittyvissä lakipykälissä erikseen mainittu ”tavoite” on pohjattoman tulkinnanvarainen.

Suomalaiset on aina pakotettu sopeutumaan eri palvelujentarjoajien ”oikkuihin” tai vaihtoehtoisesti jäämään ilman palveluja. Jos mummu (tai joskus lapsikin!) ei osaa täyttää nettilomaketta eikä saa ulkopuolista apua, ikävää. Yhdenvertaisuus toimii molempiin suuntiin. Rasismia on myös janakkalalaisen jättäminen palvelutta, jos ulkomaalainen syntyperänsä perusteella ”kunnan varmistamana” palvelun saa.

Monikulttuurisuusohjelman (laissa kotouttamisohjelma) sisältö on vapaaehtoinen muuten kuin ohjelman tekemiseen osallistuvien elimien osalta. Muoto on ”voi sisältää”. Janakkalan kunnan peruspalveluihin ei kuulu olla ulkomaalaisten edunvalvontakoneisto. Täten ihmettelemme, miksi monikulttuurisuusohjelmassa ulkomaalaisille ohjataan vapaaehtoisesti niin paljon resursseja.

Monet viranhaltijatkin tietävät, miksi monikulttuurisuusohjelmia varsinaisesti tehdään. Ne liittyvät kiinteästi (humanitaariseen) maahanmuuttopolitiikkaan ja sen ratkaisemattomiin ongelmiin kotoutumisessa sekä uuskieleen. Kotoutumisohjelmat esitellään kuntalaisille kaikkien ulkomaalaisten yhteisenä, heidät huomioon ottavana, palvelupakettina, sinä kannatettavana monikulttuurina. Loppujen lopuksi kunnissa vain yritetään häivyttää kansallisen maahanmuuttopolitiikan haittavaikutuksia. Yhteisillä verorahoilla ostetaan parempaa mieltä kuten aneilla aikoinaan.

Rahavirrat kiinnostavat aina. Kunnan lupahakemuksiin pystytään taksottamaan viranhaltijan työpanoksen hinta eurolleen. Olisi mielestämme syytä selvittää myös monikulttuurisuusohjelman vaatima kunnan työntekijöiden ylimääräisten panostusten hintalappu Janakkalalle, eurolleen.

Kotoutuminen lähtee ihmisestä itsestään. Voisikin populistisesti kysyä, miten monen kyläkoulunopettajan palkan verran kulutetaan verovaroja tuloksellisesti ”toivotaan, toivotaan” toimintaan? Kyllä, valtio (me veronmaksajat) kustantaa osan. Kuinka suuren osan? Jo nyt näivettyvässä Janakkalassa perustellaan tätäkin ohjelmaa siirtolaiskriisillä ja työvoiman tarpeella. Miksi?

Sini Pajukangas (ps.)

Matti Rytilahti (ps.)

Samuli Vesioja (ps.)

Janakkala